"Se, että saisi olla sisällä omana itsenään. Sillai, että omalle identiteetille on tilaa niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin." : Evankelis-luterilaisen kirkon venäjänkielisen työn merkitys inkeriläisten paluumuuttajien kotoutumisessa

Tässä tutkielmassa on tutkittu Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon venäjänkielisen työn merkitystä inkerinsuomalaisten kotoutumiseen. Haastattelututkimukseni tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä siitä, mikä evankelis-luterilaisen kirkon ja seurakuntien toiminnassa edistää venäjänkielisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, ja minkälaisia tarpeita muuttajilla on kirkon toiminnan suhteen niin uskonnollisesti kuin sosiaalisestikin. Tarkastelen myös suomalaisen ja venäläisen elämän eroja sekä kuvasin inkeriläisten historiaa, koska ilman ymmärrystä tutkimani ilmiön laajemmasta kontekstista on vaikea ymmärtää yksittäisiä muuttajien kokemuksia tai kotoutumisen tarpeita Suomessa. Tutkimusaineistoni koostuu kuudesta teemahaastattelusta, jotka tein Helsingin Matteuksen kirkon venäjänkieliseen työhön osallistuvien kanssa. Haastateltavani ovat ensimmäisen polven inkerinsuomalaisia paluumuuttajia, jotka ovat muuttaneet entisen Neuvostoliiton alueilta. Heidän äidinkielensä on venäjä. Keskeisintä tutkimuskäsitteistöäni ovat kotoutuminen, akkulturaatio ja uskonnollinen identiteetti. Haastatteluaineistoni järjestin sisällönanalyysin avulla. Teoreettisena viitekehyksenä toimi John Berryn akkulturaatioasenteiden malli, mikä koostuu integraation, assimilaation, separaation ja marginalisaation käsitteistä. Tarkastelin aineistoani myös kaksisuuntaisen akkulturaation kautta siten, että tapahtuuko kotoutuminen kaksisuuntaisen vaikuttamisen kautta. Haastateltavat tunsivat Matteuksen kirkon venäjänkielisen työn yhteisön kuin toiseksi perheekseen. Siellä oli tilaa omalle monikulttuuriselle identiteetille ja sieltä ovat myös löytyneet parhaat ystävät. Toisaalta kaikki toiminta on venäjäksi, eikä yhteyksiä suomenkielisten kanssa ole. Se aiheuttaa eristäytymistä. Henkilöillä oli tarve saada ruohonjuuritason kontakteja kantaväestön kanssa. Kirkon venäjänkielinen työ on tärkeä osa haastateltujen akkulturaatioita, mutta esteenä onnistuneelle kotoutumiselle osoittautui kaksisuuntaisen akkulturaation puute. Valtaväestön kanssa ei ole jatkuvaa ja välitöntä kontaktia. Inkeriläiset pyrkivät sopeutumaan Suomeen, mutta eivät kokemuksensa mukaan pääse altistamaan valtakulttuuria uusille vaikutteille, eivätkä he pääse vaikuttamaan sen arvoihin tai käyttäytymisnormeihin. Vaikka laissa ja kirkon strategiassa määritellyt periaatteet monikulttuurisesta vaikuttamisesta ovatkin tärkeitä, vielä tärkeämpää olisi niiden soveltaminen käytäntöön